Hotelliunelmia

Hei! Kiva että eksyit tänne elämäni ensimmäisen blogin ja blogitekstin pariin!

Tämän blogin tarkoitus ja päämäärä on toimia yritysblogina, jossa saat seurata lähietäisyydeltä sitä, kuinka yritän kehittää tätä yritystä parempaan suuntaan.

 Tavoitteita mulla on oikeastaan kolme:  

1. Saada lisää asiakkaita kiinnostumaan yrityksestäni.

2. Toivon jollain lailla pystyväni inspiroimaan edes pientä joukkoa ihmisiä, jotka ovat ehkä samankaltaisessa elämäntilanteessa kuin minä itse.

3. Rehellisyys. Pyrin olemaan rehellinen kaikessa kirjoittamisessa ja jakaa niin hyviä, kuin niitä vähän huonompiakin hetkiä, joita varmasti jokaisen yrittäjän ja oikeastaan ihan jokaisen ihmisen ammatista riippumatta, matkan varrella väkisinkin tulee olemaan. Se, että elämä olisi jotenkin tasaista kenelläkään, on harhakuvitelma, johon pyrkimisestä on hyvä päästä irtautumaan ja hyväksyä myös ne alamäet osana elämänkulkua.

Kaikkein parasta on siis aloittaa pienellä esittelyllä, jotta teille tulee jonkinlainen käsitys siitä, kuka täällä tätä tekstiä kirjoittelee ja miksi. Eli here we go:

Olen Taija Apo, uunituore yrittäjä ja yksivuotiaan tytön äiti.  Perheeseeni kuuluu tyttäreni lisäksi avopuolisoni, sekä n. 6- vuotias romaniassa syntynyt ja noin yksivuotiaana suomalaistunut Sissi – koira.

Viimeiset 12 vuotta olen ollut vakituinen työntekijänä Hotelli Merikotkassa, jonka osakas siis olen nyt itsekin. Toisena osakkaana on äitini. Tämä perheyritys on ollut meidän suvussamme vuodesta 1996, joten voisi kai sanoa, että alamme olemaan pitkän linjan perheyrittäjiä.

Sitä, kuinka päädyin yrittäjäksi itse voisi kai moni, joka ei minua tunne pitää taustojen puolesta itsestäänselvyytenä, mutta voin kertoa, että se on kaikkea muuta kuin sitä! Olen aina, siis oikeasti ihan AINA vastannut kaikille, jotka ovat kysyneet vuosien mittaan minulta, että aionko joskus mahdollisesti jatkaa tätä perheyritystä, ehdottoman kieltävästi. Olen ajatellut, että toimin paremmin työntekijänä, että minulta puuttuu täysin tulostavoitteellinen ajattelutapa ja että en kestä mitään vastuuta. ”Mitä vähemmän vastuuta, sen parempi.” Ja sen takia on nyt tosi hullunkurista yrittää selittää tätä, mutta yritän:

Eli tosiaan jäin äitiyslomalle maaliskuussa 2020, juuri samaan aikaan kun Koronan ensimmäinen aalto pyyhkäisi Suomeen rytinällä.

Muistan kuinka sanoin äidille lähtiessäni, että en aio tulla enää äitiysloman jälkeen takaisin töihin. Ja että nyt on sopiva aika irtautua ja miettiä sitä, miksi minä oikeastaan haluan ”isona” tulla. Esim. opiskelut jäivät kohdallani aikanaan puolitiehen, joka on vaikuttanut paljon itsetuntooni ja minäkuvaani ikuisena epäonnistujana ja tyhmänä ihmisenä, joten yksi suuri haaveeni oli tosiaan keksiä mitä haluan tulevaisuudessa tehdä oikeasti ja opiskella itselleni siitä uusi ammatti. (Siihenkin, miksi aikanaan koulut jäivät kesken, on löytynyt myöhemmin ihan oikea syy, jota avaan varmaankin jossain tulevassa blogitekstissä, koska nyt sen avaaminen pidentäisi liikaa tätä esittelyä, jonka haluan pitää selkeänä, enkä rönsyillä liikaa.)

Äitys on muuttanut minua ihmisenä ihan valtavasti. Se, miten elämänarvot äitiyden kautta rytinällä muuttuu, on jotain ihan käsittämätöntä. Vaikka tiesin sen tapahtuvan, en silti ehkä osannut odottaa niin kokonaisvaltaista muutosta. Se on kai niitä juttuja, joita kukaan ei pysty selittämään täysin, se pitää vain kokea. Asiat, joilla oli ennen suurempi merkitys, on saattanut muuttua melko vähäpätöisiksi ja toisinpäin. Koen että tämä muutos on parasta, mitä minulle on henkilökohtaisella tasolla koskaan tapahtunut. Olen ollut niin pitkään hukassa ja tietämätön siitä, haluanko ylipäätään olla ikinä äiti, tai onko minusta huolehtimaan toisesta ihmisestä ja sitoutua siihen, kun oma vapaus ja riippumattomuus on ollut aina minulle niin tärkeä asia. Mielestäni olen selvinnyt kaikesta tästä vauvavuoden raskaudesta ja univajeesta huolimatta melko hyvin arvosanoin ja koen siitä jopa vähän ylpeyttä. Se, että olen saanut ylipäätänsä synnytettyä tähän maailmaan uuden ihmisen ja olen selvinnyt vauvavuodesta, on minulle sellaisia saavutuksia, että olen ajatellut tämän jälkeen pystyväni ihan mihin vaan. Olo on todellakin voimaantunut. (Vaikka vähän ärsyttää toi kliseinen ”voimaantumisesta” puhuminen, en keksinyt tähän hätään parempaakaan sanaa kuvaamaan tämänhetkistä tunnetilaa.)

Äityslomaa oli kulunut jo hyvä tovi, oikeastaan koko vuosi 2020 ja minulla alkoi olla ehkä jopa pientä ahdistusta siitä, että en ollut vieläkään keksinyt, mille uralle haluan suuntautua, vastausta kysymykseen ”mitä haluan tehdä isona?” ei ollut löytynytkään.

Olin myös ajatellut, että voisin muka käydä koulua ja olla äitiyslomalla samaan aikaan. Kotiäitinä oleminen ei vaan todellakaan ollut mitään lastenleikkiä. Ei puhettakaan, että olisin ehtinyt aloittaa opiskeluja, kun on pieni vauva hoidettavana, joka vie kaiken ajan aamusta iltaan ja öisinkin. Aloin siis kääntyä siihen suuntaan, että palaan normaalisti takaisin töihin ja jätän uraan liittyvät pohdinnat toistaiseksi taka-alalle.

Eräs henkilö sen ajatuksen sitten heitti taas ilmoille. Saman lauseen, jotka olin kuullut niin monta kertaa ennenkin. ”Miksi et itse rupeaisi yrittäjäksi”. Selitin taas samalla tavalla, kuin olin vuosia selitellyt kaikille, kuinka se ei ole yhtään mun juttu. Mutta sillä hetkellä jokin pieni liekki sisälläni oli sytytetty.

Luulen että se oli hetki, kuin sydän teki päätöksen puolestani, vaikka en sitä vielä silloin itse tajunnutkaan. Huomasin kuitenkin päivä päivältä miettiväni tätä vaihtoehtoa enemmän ja enemmän mielessäni, ja universumi kävi johdattamaan minua kohti tätä päätöstä. Se oli sitten menoa.

Mietin mm. sitä, kuinka tämä vaihtoehto tarjoaisi minulle niin paljon mahdollisuuksia käyttää sisälläni olevaa luovuutta ja saisin mahdollisuuden näyttää itselleni, että en ole oikeasti niin tyhmä, miten olin itseni aina siihen asti nähnyt. Se tyyppi, joka ei koskaan saa mitään valmiiksi ja jonka keskittyminen on ihan kultakalatasoa. Tajusin että se ei johtuu ehkä siitä, että olen keskittynyt täysin vääriin asioihin. Jos aina puhuu itselleen negatiiviseen sävyyn, miten voi olla mahdollista, että koskaan voisikaan saada selville intohimonsa?

Kun sydämeni oli tämän päätöksen tehnyt, meni minulla vielä muutama kuukausi saada järki mukaan. Tiedätte varmaan moni ne kaksi puolta sisällänne, jotka tuppaavat olemaan monesti ristiriidassa. Sydän haluasi mennä ja toteuttaa, mutta järki perustelee, miksei kannata, mitä riskejä päätökseen liittyy. Ei ole ainakaan minun kohdallani ollut todellakaan helppoa saada näitä kahta puhaltamaan yhteen hiileen. Itse omalla kohdallani ajattelen nämä sisäiseksi lapseksi, joka haluaa tehdä kaikkea höpsöä ja riskialtista, ja aikuiseksi joka torppaa tuon kaiken kivan.

Kun järkikin oli ainakin osaksi mukana ideassa, ilmoittauduin opiskelemaan. Tällä hetkellä opiskelen Suomen Yrittäjäopistossa yrittäjän ammattitutkintoa ja voin sanoa, että oli paras päätös ikinä ilmoittautua opiskelemaan. Minä, joka pelkäsin opiskelua viimeiset 15 vuotta, olen saanut huomata, että hitto soikoon, minusta on tähän sittenkin! Osaan opiskella!

Minusta on löytynyt ihan uutta kunnianhimoa ja näyttämisen halua. Haluan todistaa ennenkaikkea itselleni että minusta on tähän sittenkin! Uskon että kun sydän on sataprosenttisesti mukana, niin menestys on mahdollista ja kaikki on itsestä kiinni!

Ja tässä nyt ollaan. Menossa kohti uutta, jännittävää tulevaisuutta. Minulla on tosi paljon ideoita siitä, miten aion yrittää kohentaa tätä meidän hotellia ja ymmärrän että kaikki ei voi tapahtua yhdessä yössä, vaan muutos tulee kestämään. En oleta, että saan heti blogilleni satoja, saati tuhansia lukijoita tai yritykselleni heti valtavaa määrää instaseuraajia tai Facebook tykkääjiä, mutta aion silti päämäärätietoisesti yrittää mennä kohti omia unelmiani.

Ja tottakai toivon, että sinä tulet osaksi tätä minun ja yrityksemme matkaa ja laitat vaikka kommenttia mitä mieltä olit tästä ensimmäisestä blogitekstistä?

Toivon, että lukijat ja seuraajat oikeasti antavat palautetta, se olisi minulle kultaakin arvokkaampaa, sillä en tee tätä pelkästään itselleni, vaan ennenkaikkea sinulle joka tätä luet ja mahdollisesti kiinnostuit!

Ihanaa kesää sinulle!

-Taija