Se on taas salakavalasti hiipinyt keskuuteemme: Pimeys.
Vuoden pimein aika, jota en todellakaan voi sanoa odottaneeni innolla. Aika, jolloin on vaikea tuntea kiitollisuutta siitä, että on ”Pohjoisen ihminen.”
Joka vuosi tuntuu enemmän ja enemmän siltä, että olisin täysin valmis käpertymään peiton alle, tai vaikka luolaan talviunille asenteella: ”Herättäkää minut maaliskuussa.”
Aika, jolloin toimettomuus aiheuttaa hirveää väsymystä ja samalla motivaatiota toimimiseen on vaikea kaivaa, sillä se on hautautunut johonkin routaisen mielen syvyyksiin.
Tätä blogin kirjoittamistakin olen suunnitellun jo hyvän tovin, mutta tyttären sairauskierteet, oma väsymys ja aikaansaamattomuus niinä pieninä hetkinä, kun sitä olisi, on ollut olematonta.
Idean tähän aiheeseen, josta aion tänään kirjoittaa sain tässä syksyllä eräältä hotellissa yöpyneeltä pariskunnalta ja ajattelin, että se samalla olisi hyvä aihe ja ajatus piristämään tätä pimeyttä.
Tämä pariskunta kertoi minulle, että he ovat juhlimassa sitä, että ovat olleet yhdessä 52 vuotta. He olivat kertomansa mukaan edellisenä päivänä lähteneet ajamaan kotikaupungistaan Vaasasta tietämättä lainkaan, mihin päätyvät yöksi. Ja päätyivät sitten meidän pieneen hotelliimme Kotkaan. Tämä jo itsestään tuntui ihanalta asialta ja minulla heräsi kunnioitus heidän asennettaan kohtaan. He kertoivat myös vierailuistaan eri puolella Suomea ja lopuksi toinen heistä vinkkasi ja sanoi että ”Elämässä pitää aina olla vähän seikkailua, siitä pitää muistaa pitää kiinni”.
Ah mikä ihana muistutus! Heidän tarinansa ja tämä viimeinen lause, jonka toinen heistä sanoi poistuessaan jäi todella pyörimään mieleeni ja silloin päätin että minun on pakko kirjoittaa tästä.
”Seikkailu”
Mitä se on? Onko se maailmanympärimatka, kuukauden loma Thaimaassa, Route 66 ajaminen Chicagosta Santa Monicaan. Kenties automatka Norjan vuonoille tai safariretki Afrikkaan?
Kyllä. Sitä se on, MUTTA se on paljon muutakin.
Se voi olla kaupunkiin matkustaminen paikallisliikenteellä oman auton sijaan, työmatkan kävely eri reittiä, käynti eri ruokakaupassa kuin tavallisesti, yö hotellissa omassa kotikaupungissa. Tai jos sinulla on aikaa, niin voit olla oikein rohkea ja tehdä kuten tämä edellä mainittu pariskunta ja lähteä ajamaan aamulla tietämättä, mistä illalla itsesi löydät.
Kuten tiedämme, niin paljon on elämässä kiinni siitä, miten katsot asioita. Mielestäni tämä on hyvä muistutus monille, ainakin kaltaiselleni ruuhkavuosien keskellä elelevällä helposti stressiä keräävälle ihmistyypille.
Jos jokin asia tai velvollisuus on sellainen, mikä tuntuu ahdistavalta tai stressaavalta, olen huomannut sen muuttuvan heti vähän mukavammaksi ajattelemalla että se on ”Seikkailu.”
Se on helppoa, kun sinun tarvitsee ajatella vain yhtä sanaa sen sijaan, että ajatuksissa pyörisi velvoite siitä, että ”tästäkin asiasta pitäisi löytää jotain positiivista.”
No, EI PIDÄ, sillä joidenkin asioiden kohdalla se on liian vaikeaa ja luo vain paineita ja pahimmillaan epäonnistumisen tunnetta.
On helpompaa ajatella, että se on ”Seikkailu”.
Mielestäni seikkailu – sana on itsessään positiivisen mielikuvan antava, mutta ei luo kuitenkaan paineita tai suorittamisen tarvetta. Ei kaikki seikkailut ole hyviä, mutta niihin lähtijä on rohkea ja saa uusia kokemuksia tai edes pientä iloa mieleen.
“Elämä on joko uskalias seikkailu tai ei yhtään mitään.”
– Helen Keller
Jouduin yksi päivä itse taas tilanteeseen ja velvollisuuteen, jonka suorittaminen on aina ahdistavaa. Nyt ensimmäistä kertaa kun mietin asian Seikkailuna, niin se pudotti heti jonkinlaisen velvollisuuden painolastin hartioiltani.
Toinen seikkailu, jonka tein oli, kun lähdimme tyttäreni kanssa auton sijasta bussilla kaupunkiin. Se oli tyttärelleni ensimmäinen kerta linja-autossa ja oltiin molemmat aivan innoissamme. Hän lapsen viattomuudella silmät kirkkaina ihmetteli kaikkia painikkeita bussissa, valoja, penkkejä yms. Käytiin Pasaatissa vähän ostoksilla ja lopuksi vielä haettiin pullat mukaan kotiin lähtiessä. Se oli aivan täydellinen seikkailu meille, josta puhutaan kotona vieläkin.
Koitan nyt ottaa asioita enemmän ”Seikkailun” kannalta, ajattelematta niitä vain suorituksina tai velvollisuuksina.
Mielestäni tämä on hyvä muistutus siitä, kuinka tähän vuoden eittämättä ankeimpaan aikaankin voi luoda itselleen jotain pieniä innostusta tai voimaa antavia hetkiä. Aina ei tarvitse jaksaa mitään, tehdä mitään. (Eikä edes PIDÄ!!) Ja jos on aikaa niin heitä sitä myös hukkaan. Mutta muista joskus myös seikkailla. Sitähän tämä elämä loppuen lopuksi meille kaikille on. Yksi suuri Seikkailu, jossa seuraavaa lukua emme voi tietää, mutta sitä voi itse aika paljon määrittää.
Mikä voisi olla sinun seikkailusi? Kokeile! Kerro siitä minulle!
Lupaan, että et kadu.
-Taija
’….ja jos on aikaa, niin heitä sitä myös hukkaan!’ Mikä suurenmoisen helpottava oivallus. Kiitos siitä.